26.8.2018 Roi -Hel lento

Posted on

26.8.2018 Lento Rovaniemeltä Helsinkiin.

Oon tässä alkanut kirjoitteleen itselle päiväkirjaa ja kirjeitä ihmisille, mutten ole julkistanut niitä ainakaan sellaisenaan kenellekään. Tässä nyt sen verran tekstiä, etten kehtaa laittaa ihmisten whatsappeihin tai telegramiin, niin laitan tän tänne.

Kävin tänä viikonloppuna poikain kaa Rovaniemellä Junkualla. Ite reissulla ei oikeastaan tapahtunu mitään erikoista, mutta ne pienet keskustelut mitä sain hyvän kaverini Tapanin kanssa juteltua inspiroi mua. Nyt aattelin alkaa pitään blogia vähän isommin. Ja sitä Podcast tyyppistä settiä, johon otan vieraaksi tai inspiraatioksi sitten kaverien ideoita.. Oon pitkään halunnut tehdä sen, mutten oo saanu aikaseksi.
Kuka tekis mulle podcast/blogisivun? Onkai niitä valmiinakin? Mun pitää alkaa kyseleen.

Musta olis aika siistiä jos olis semmonen kommentointiosio, jossa voi kommentoida vaan ääniviesteillä tai videoilla. Sitten ei tulis vihapuhetta tai muuta ikävää nii herkästi. Joo tän mää jotenkin teen! Vähänkö olis kiva saaha semmosta keskustelua aikaseksi jostain semmosesta aiheesta, joka on itselle tärkeä. Saada uusia ajatuksia suoraan sydämestä, sopivasti sensuroituna, koska joutuu ääneen sanomaan. Hmm. Mitenhän suomalaiset ottaa sen vastaan. Sitten olis pakko itselläki kaikki jutut tehdä vain ääneen. Niitä tulis silloin harvemmin, mutta ne olis ehkä paremmin mietittyjä. Kukahan lähtis toteuttaan tätä mun kans? Toteutan tn jokatapauksessa itse. Jos kukaan ei tätä lähde mun kans tekeen, niin teen tän jokatapauksessa. Päätös!

Niin inspiraatiot, joita sain mökillä. Pääksenteko ainakin. Pienessä marginaalissa teemme jokatapauksessa päätökset, kun oikeasti ollaan niin fiksuja, että helpot päätökset tehdään mitään miettimättä, mutta isoimmissa meillä on jo oikeastaan tosi helposti kaikki tärkeimmät faktat pöydässä. Loppu on sitä, että kuunnellaan itseämme ja toisiamme tarkasti, että mitä oikeasti haluamme faktojen perusteella. Se päätös oikeastaan tulee tosi nopeaa omassa päässä, ja se kuulostaa intuitiolta. Eli se pieni ”nalkuttava” ääni takaraivossa, että ei näin ei näin tai tee toi tee toi tee toi toi oikeasti olis kiva. Jos tekee aina siten miten eniten haluaa liikaa ressaamatta on mun mielestä onnellisempi tyyppi kuin se, kuka jahkailee päätöksiä tosi pitkään ja pelkää ottaa riskiä. Pelkää sitä huonoa vaihtoehtoa ja tekee hulluna riskianalyysejä ja spekuloi tulevaisuutta loputtomiin. Toisaalta ei pidä olla idioottikaan, että pelkästään on mielihyvien perässä, mutta jotenkin sitä oikeasti tietää, mitä aivan oikeasti tahtoo tehdä. Sitten on paha, kun on tosi monta tosi hyvää toisensa poissulkevaa vaihtoehtoa tai pelkästään huonoja ja vielä huonompia. Loppujen lopuksi, ei kannata olla semmonen, että tekee niin, että mitä ”pitää”. Tai mitä äiti sanoo, tai mitä vaimo/tyttöystävä/paras kaveri/työkaveri yms sanoo, vaan luottaa omaan fiksuuteensa ja/tai intuitioon, että näin se on paras. Semmonen tietty itsevarmuus kumpuaa siitä, että pysyy omien päätöksiensä takana, kun tietää, että ne on tehtyä omaa intutiota ja tietoa parhaiten kuunnellen. Virheitä sattuu kaikille ja näistä virheiden tekemisistä vois kans kirjoittaa vaikka mitä. Ja tästä intuitiosta vois kirjoittaa kans. Mutta tässä nyt muutama ajatus, joista osa on kertausta. Mut ei se haittaa, jos samat asiat oppii monesti, kunhan samaa virhettä ei tee ainakaan 10 kertaa putkeen. Silloin se on jo valinta.

Toinen inspiraatio liittyi kaverien hankintaan ja muutenkin verkoston luomiseen uudella paikkakunnalla yksinäisenä. Minä muutin aikanaan Helsinkiin silloisen vaimoni kanssa, ja ei ollut edes suurta tarvetta kavereille, kun hänen kanssaan kumminkin oli aina ihan jees. Erosin hänestä tuossa tovi sitten ja nyt ystäväpiiri on kutistunut Helsingissä. Välillä käyn Oulusa ja muualla näkemässä kavereita, mutta kaipaan arkenakin välillä jotain sosiaalista elämää. Somessa juttelen päivittäin parin naispuoleisen ystäväni kanssa kaikennäköisistä jutuista ja he ovatkin olleet mun henkireikä, etten erakoidu ihan täysin. Tapani sanoi tämänkin. Että vaikka olisikin introvertti, niin pitää uskaltaa jotenkin altistaa itsensä maailmalle. Lähteä kaikkeen mahdolliseen mukaan takki auki. Sillain, että tulee mahdollisuuksia – tsäänsejä kohdata ihmisiä. Varsinkin kun mietin samassa keskustelussa sitä, että olen yleensä se, joka joutuu tekeen kaikki aloitteet, kun haluaisin olla mieluummin se tyyppi, joka kutsutaan asioihin. No kyllähän mua kysytään, mutta kovin usein jään sitten ilman seuraa tai tekemistä, jos en itse tee asioita.

Oon koittanu uudistautua ja alkaa vaatimaan ihmisiltä asioita itselleni. En enää tyydy siihen, että oon kakkosvaihtoehto tai, että mää väkisin koitan nähdä ihmisiä ja tunkea. Tahdon olla niille ihmisille, jotka mua näkee, niin se tyyppi, jonka vuoksi nähdään myös vaivaa eikä toisinpäin. En nyt tarkoita mitään suuria isoja eleitä, vaan pieniä juttuja, joista tulee semmonen olo, että mua on ajateltu. Tässä heinäkuussa esimerkiksi kävi parin kaverin kans niin, että mää laitoin viestiä, että oon heinäkuussa kolme viikkoa, että olis kiva nähdä joskus. Vastaus oli, että joo olis kiva. No mää sit yhdeltä kaverilta kysyin ens viikon suunnitelmia, että no mites ens viikko miten käy. Vastaus oli, että joo sinä ja sinä päivänä on sitä ja sitä. No mulla ei ollu mitään suunnitelmia, niin ootin vähä siinä, että no sano nyt jotain. En ääneen, mutta kumminkin että tällä viestillä ”hei, teen nyt aloitteen, että ens viikolla voisin olla käytettävissä, jos pidät mua tarpeeksi tärkeänä niin tee nyt tilaa kalenteriin kolmen viikon aikana että morjestetaan”.. Joo ei se näin mustavalkoita ole, mutta jotenkin nyt alan hoksaan tän. Aioin nyt jatkossa sanoa ihmisille enemmän suoraan, että hei tää ei oo ookoo. Tai että jaa jos et halua nähä niin elä lupaa mitään. Tai muuta semmosta. Tai, että jos nähdään niin se ei mee siihen, että koko ajan toinen räplää kännykkää. Kyllä se on mullekin pahe, mutta pointtina, ettei sitä tekisi koko sen näkemisen ajan. Tai kutsuu kylään ja sitten on koko näkemisen ajan sillain, että en tiiä olisinko halunnut tuota tänne ollenkaan. Mää kyllä haistan semmoset. Mieluummin oon yksin, kuin mikään pakollinen juttu, johon pitää suostua. Juu on mulla paljon semmosia kavereita, jotka kysyy mua asioihin ja olen tärkeä jne, tää ei nyt kohdistu heihin suoraan. Nykyään vaan näiden kaverien näkemiset on harvemmassa etäisyyden vuoksi, niin mun pitää tehdä uusia asenteita uusien ihmisten kanssa. Tehdä yhteisistä ajoista tärkeämpia, merkityksellisempiä. Faktahan on, että mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän eletään kalenterin kanssa. On asioita. Aletaan vanheta. Vuodet vierii. Oikeasti. Pitää tehdä effortia tärkeiden ihmisten eteen. Ja en nyt itse lopeta effortin tekemistä, mutten tee sitä enää ykspuoleisesti ja mitään vaatimatta.

Itsenä muuttaminen on loppujen lopuksi aika hankalaa. Mutta voi sen tehdä, kun asennoituu siihen joka päivä koko ajan. Se vaatii, että muistaa koko ajan pittää itsensä tärkeänä ja tehdä pienen pieniä saavutuksia koko ajan. Leikkaa sen negatiivisen ajatuksen pois, kun se lähestyy ja valitsee sen positiivisen. Kyllä se tästä!

Musta olis kiva joskus pitää seminaaria tai luentoa aiheesta, josta tiedän paljon tai on siihen aiheeseen intohimoa. Joskus koulusa oli tosi siistiä pitää torakka-aiheisia seminaareja, ja kun tykkäsin aiheesta niin paljon, niin jotenkin uppouduin esittämään sitä niin intohimoisesti, että yleisön läsnäolo ei ollut enää pelottavaa vaan siistiä. Jos voisin saada saman podcästinä tai joskus livenä tehtyä vielä, niin olis aika siistiä. Kuten vaikka näyttelijöillä näyttely tai muusikoilla esiintyminen. Saada sille omalle asiantuntijuudelle / jutulle / ajatukselle niin vahva selkänoja, että mikään ei pidättele. Semmonen intohimo, että siitä jaksaisi väitellä tai puhua ihmisten kanssa tuntikausia eikä se vaan loppuisi ennen kuin aika loppuu. Semmosesta jutusta kun saisi työn niin olisi aika mahtavaa. Mitenhän esim kirjailijoista tai muusikoista tulee semmoisia, että ne vaan pystyy elään sillä, missä on hyviä. Tosi hyviä. Ja vielä nauttii siitä suuresti. Tavoitteita. Vieläkuin keksis sen, missä on oikeasti hyvä, josta sais rahaa ja vielä intohimoa siihen. Monessakin asiassa olen tosi hyvä! Luotan jatkossa itseeni, että jotenkin ”jahtaan” unelmia ilman, että kukaan voi mua lannistaa! Sanon ei niille, jotka on sen tiellä mitä haluan. Tuskin järjettömyyksiä alan jahtaamaan, mutta pakko pitää rima korkealla. Kaikessa. Sanoin tossa tän kirjoituksen alussa tai jossain välissä, etten haluais olla B-vaihtoehto. En itsekään tyydy muuhunkuin A-vaihtoehtoon päätöksissäni, siihen mitä haluan.

Toivottavasti joku jaksoi lukea tän loppuun asti 🙂


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 44 = 45